Kuukausiarkisto Joulukuu, 2009

Hyvää joulua

Kinuski 24. Joulukuu, 2009

Maalla on mukavaa

Kinuski 16. Joulukuu, 2009

Nyt olen ollut Rommin kanssa maaseudun rauhassa jo 5 päivää. Ihanaa on ollut. Että mä nautin, kun ei tarvitse tuolle pukea mitään pantaa ja remmiä vaan voi laskea suoraan ovesta ulos juoksemaan lumeen. Siitä on sitten lyhyt matka pelloille kävelemään tai metsiin hiekkatielle tai ihan metsään rämpimään. Rommikin on nauttinut suunnattomasti. Se juosta viipottaa pitkin poikin pihamaata, käy vähän härnäämässä Noppea ja Liliä, juoksee mun luo, nuuhkii rusakoiden ja jänisten jälkiä (ei sentään enää syö niiden paskoja, jotain on poika oppinut siis) ja yksinkertaisesti nauttii. Välillä toki komentaa minua heittämään sille keppiä tai frisbeetä, jos se on mukana. Ainoa, mitä itse kaipaisin tänne edes hetkeksi, on toinen koira. Täällä olisi Rommin tilaa juosta kavereiden kanssa ja nauttia siitä. Harmillista, kun ei nyt oikein ole toista koiraa tähän hätään. Noppea ja Lili ovat niin vanhoja, että ne eivät enää tuollaisesta välitä. Ketään en oikein viitsi tänne myöskään nyt paljoa pyydellä, kun on tietyöt, jotka ovat sotkeneet liikennejärjestelyt täällä. Mutta katsotaan mitä keksitään, eiköhän sitä kuitenkin joku tuttu tule käymään koirien kanssa, jos pyytää nätisti..

Ainoa iso miinus on ollut kelit. Kuten koko Suomessa, tännekin pamahti kovat pakkaset. Yli -20 astetta on ollut muutamana päivänä. Eipä siinä mitään, itse voi aina vetää lisää vaatetta päälle ja olla ulkona, mutta Rommin tassuja rupesi palelemaan. Enpä muista, että se olisi sitä viime vuonna tehnyt. Toisaalta osasyy tähän nosteluun voi olla se, että nyt pakkanen tuli yllättäen, viime vuonna se tuli vähitellen. Ei kerennyt pieni tottumaan. Ensimmäinen päivä oli pahin, toisena poika kesti vähän enemmän. Siitä huolimatta ajattelin kokeilla, josko minun ja ompelukoneen viha-viha -suhde osottaisi lauhtumisen merkkejä ja saisin tehtyä pojalle takin. Jos sitä ei pakkasten takia tule käytettyä, niin ainakin ennen ja jälkeen treenien on takista varmana hyötyä. Tossuja pitää miettiä miten ne parhaiten toteuttaisi. Äidillä on kivaa kangasta kaapissa, josta voimme sitten yhdessä takin taiteilla. Ohjekin löytyi netin syövereistä. Katsotaan mitä tuleman pitää. Laittelen sitten kuvia, kun palaan takaisin Tampereelle ensi vuoden puolella ;)

Vuosi 2010

Kinuski 8. Joulukuu, 2009

Viime vuonna tein listan, jossa katsoin menneyttä vuotta ja asetin tavoitteita. Koska joulun aika on kiireinen, niin teen tämän listan jo nyt. Aloitetaan tänä vuonna toteutuneista asioista:

Vuosi 2009

  • Tokoa on jatkettu ja ajatusta kisaamista on kypsytelty.. Hyvin ollaan edistytty ja into tehdä on valtava. Hyvä pohja jatkaa
  • Näyttelyiden ykkösruusuke 2009 on plakkarissa tuloksilla 2 x EH ja 1 x ERI. Kaiken kaikkiaan näyttelyt ovat menneet todella hyvin. Pääsääntöisesti ollaan saatu EH:ta ja sijoituttu luokassamme, nuorten luokasta tuli yksi voittokin. Pari H:ta on koon takia tullut, mutta itse arvostelut ovat olleet todella hyviä, joten olen tyytyväinen meidän menestykeen.
  • Terveystutkimukset tehtiin, eipä niistä sen kummempaa sanomista ole. Terve poika =)
  • Agilityä ei edes aloitettu, se on harkinnan alla yhä..

Kaiken kaikkiaan tämä on ollut ihana vuosi. Yhdessä ollaan opeteltu asioita tekemään ja olemaan. Väliin on mahtunut hyviä ja huonoja hetkiä, mutta pääsääntöisesti vain hyviä ja ihania hetkiä, joita on kiva muistella jälkikäteen. Olemme käynee uimassa, pitkä näyttelyrundi Tuusulaan ja Hyvinkäälle oli ikimuistettava, ottaneet paljon kuvia, riehuttu maalla ja nyt viimeisimpänä tutustuneet vauvoihin. Nyt on hyvä sitten asettaa tavoitteet ensi vuodelle.

Vuosi 2010

  • Jatketaan näyttelyissä käymistä ilman sen kummempia tavoitteita. Pidetään hauskaa, nähdään vanhoja tuttuja ja tutustutaan uusiin ihmisiin ja koiriin. Jos EH:ta saisi.
  • Tokoa jatketaan ja ehkä jopa kisamaan edes möllitasolla. Seuraavaksi siis osatavoitteita TOKO:n osalta..
    • Hiotaan alokasluokan liikkeitä, lähinnä jäävät liikkeet ja estehyppy kuntoon, niin alkaa paketti olla kasassa.. Yleistavoite tulevaisuuteen on saada TK1 joskus.
    • Opetellaan nouto, se nyt tosiaan tökkii ja pahasti. Jätetään nyt hetkeksi hautumaan ja otetaan sitten uudestaan.
    • Jatketaan ruudun treenaamista ja muita tuttuja ylempien luokkien liikkeitä (merkki, paikalla istuminen ja seisominen, askelsiirtymät..).
    • Katsotaan ylempien luokkien muita liikkeitä? Riippuu mitä ohjatuissa treeneissä tulee.
    • OHJAAJALLE: rauhoita oma tekemisesi, nyt pitää unohtaa oma luonto ja tehdä asiat rau-hal-li-ses-ti.
  • Pidetään hauskaa =)
  • Pidetään kuntoa yllä mäkijuoksulla ja ehkä kesällä taas uimalla. Syvien lihasten treenaus jatkuu.
  • Katsotaan mitä muuta tuleman pitää.. Ei vielä ole ihan kaikki varmaa.

Tällaisia ajatuksia on nyt mielessä. Katsotaan mitä taas toteutuu. Aika paljon meidän tavoitteet menevät toko-puolelle, mutta eihän se mikään ihme ole, näyttelyissä kun on tavoite saavutettu. Toko on kuitenkin se, mihin haluan keskittyä ja missä kisata. Katsotaan vain missä vaiheessa kisaamispisteeseen päästään. Pääasia kuitenkin on, että pidetään hauskaa ja nautitaan Rommin kanssa tekemisestä. Toivottavasti tulevasta vuodesta tulee yhtä hyvä ja tapahtumarikas kuin tästä vuodesta.