Kertomuksia sheltin elämästä
7 Syy
Ensimmäinen tokotunti on nyt takana. Että mä olen niin ylpeä tuosta pienestä miehestä! Ja hieman itsestänikin. Jotain olen osannut tuolle riiviölle opettaa. Huomasin myös, että poitsulle on tullut kovasti kärsivällisyyttä lisää verrattuan aiempaan. Aiemmin penturyhmässä Rommi kuumeni ja herpaantui jo ennen kuin tunti oli puolessa välissä. Nyt olisi kiinnostusta ja energiaa riittänyt vielä pidempäänkin. Kaiken kaikkiaan Rommi pysyi hyvin hanskassa.
Ensinnä harjoiteltiin ihan ohittamista ja Rommi odottin nätisti muiden mennessä ohitse. Oma kierto meni kanssa hyvin, ei ollut ongelmia. Tämän kanssahan me ollaan työskennelty kovasti lenkkien yhteydessä ja toivottavasti tuolta saisi nyt vähän vahvistusta ohitukseen. Ei ainakaan pyrkinyt muiden luo vaan katseli rauhassa, kun muut menivät ohitse ja ohittaessa olivat mun namit paljon kiinnostavampi. Onneksi Rommi on erittäin ahne ja helppo motivoida nameilla.
Aivan uutena asiana tuli sitten sivulle tulo perusasentoon. Kouluttaja antoikin hyviä vinkkejä, ja aika nopeasti jo aloin itse hahmottaa ja Rommikin pääsi jutun juonesta kiinni. Nyt sitten tämä onkin kotiläksynä. Pitää joka päivä aina treenailla, niin eiköhän se tuosta lähde.
Lisäksi harjoiteltiin istumista ja maahan menoa ja näiden yhdistelmää. Joku oppi on mennyt perille Rommille, nimittäin kouluttaja kehui paljon Rommin maahan menoa, istumista ja makuulta istumaan nousua. Rommihan liikkuu silloin tosi näpsäkästi maasta istumaan. Ainoa ongelma on, että poika tuppaa varastamaan ja nousee maasta ilman käskyä. Tuohon nyt pitää itse ruveta kiinnittämään huomita ja yrittää opettaa pois tavoilta. Seuraamistakin hieman harjoiteltiin ja onneksi ihan lenkilläkin ollaan tuota treenattu, niin Rommi aika nopeasti hoksasi mitä halusin.
Hitaasti, mutta varmasti tämä tästä lähtee. Tällä hetkellä on itsellä ainakin todella hyvä mieli. Eka kerta meni jopa paremmin kuin kuvittelin. Ajattelin, että olisimme vain häirinneet muiden treenejä, mutta ainakin nyt Rommi käyttäytyi hyvin. Katsotaan miten ensi kerralla, kun paikka ja koirat ovat jo tuttuja. S sanoi, että Rommi selkeästi nautti tekemisestä ja itselläkin oli sama tuntu: onnistumisia tuli todella paljon ja Rommi teki mielellään. Miellyttämisen halua tuolta riiviöltä löytyy ja aivoja taitaa olla enemmän kuin mulla..

1 vastaus merkintään "Toko"
Heips!
HerHaun foorumi on tilapäisesti suljettu, vaihdamme palveluntarjoajaa.
Tällä välin voi linkittää osoitteeseen http://www.webbisivu.com/HerwoodinHauvat.aspx
Kirjoita vastaus