Kertomuksia sheltin elämästä
25 Huh
Kiitos kaikille kommenteista. Anteeksi Laura, tulin sählänneeksi ja poistaneeksi kommenttisi enkä sitä taida enää saada palautettua. Ketuttaa, mutta minkäs teet. Ensi kerralla olen tarkempi.
Rommi kasvaa ja vahvistuu koko ajan, sitä omaa luonnettakin alkaa näkyä entistä enemmän. Vielä välillä iskee huoli siitä, että osaammeko kouluttaa pojasta oikeasti hyvinkäyttäytyvän koiran, samoin hirveä huoli siitä, että teemmkö kaiken oikein ja voiko Rommi hyvin. Taidamme käydä samoja tunteita lävitse kuin tuoreet vanhemmat lastensa kohdalla. Mitää enempää en tahdo kuin sen, että Rommilla on kaikki hyvin ja se on onnellinen.
Tänään käytiin taas keskustasta, kun mulla oli näöntarkastus (ihanaa rahanmenoa: 270 euroa uusista laseista ja pokista). S meni Rommin kanssa Koskipuistoon, jossa poika tykkäsi kyllä olla. Pissasikin hienosti ulos! Reissu oli kyllä sen verta väsyttävä pojalle, että nukkui kotiin päästyä hyvän aikaa.
Viiden aikaan mentiin sitten takapihalle, jonne tuli Funny-cavalier ja Nelli-beagle. Vähän myöhemmin tuli myös scheppendoes Saaga. Saagaa Rommi vielä vähän aristelee, kun Saaga on hirveän innokas ja aika raisu leikkijä. Pikkuhiljaa poitsu kuitenkin alkaa uskaltaa Saagaakin kanssa leikkiä, vaikka vielä vähän alistuukin.
Huomenna olisi taas pentutunti, mutta taidamme jättää nyt väliini. Itse olen aika väsynyt ja kiireinen opintojen kanssa, joten en ainakaan itse jaksa lähteä, jos sitten S menisi pojan kanssa. Katsoo nyt, voihan se mieli muuttua aamusta. Ehkä suurempi syy on se, että en oikein pidä tuosta ryhmän vetäjästä. En tiedä, että haluanko maksaa tunnista 8 euroa, jos en edes pitä vetäjästä.. Pitää alkaa katsella, jos menisi muualla sitten ihan rokotusten jälkeen muunlaisia kursseja. Tulisi vain se auto, niin helpottaisi paljon: voisi vähän laajemmaltakin alueelta niitä koulutusryhmiä katsella.
