Se kesti sitten näin kauan, että ennätin ja jaksoin taas tänne kirjoitella. Tuntuu hieman tyhmältä kirjoitella vain hankinnoista ja tuntemuksista, koska Rommi kotiutuu vasta kuun lopulla.

Viime viikolla käytiin ostamassa kuljetuboksi pojalle. Sen pitäisi olla niin iso, että poika siihen aikuisena mahtuisi, vaikka kasvaisi hieman odotettua isommaksi. Kasvattaja tosin heitti arvion, että poitsu saattaa jäädä pienikokoiseksi, mutta shelttien kohdalla sitä ei ikinä tiedä. Samoin tuli ostettua kevyt nahkainen talutusremmi. Lukko oli mukavan vankka, vaikka pennulle sopivan kevyt. Boksista varmaan nappaan kuvan heti, kun olen muistikortin tyhjentänyt, se alkaa olla nimittäin hieman täynnä erilaisia kuvia.

En päässyt katsomaan shelttejä Aitoon erkkareihin, vaikka mieli teki. Olin silloin Keski-Suomessa askartelemassa siskoni kanssa. Onneksi lauantaina sitten menen yhdessä S:n kanssa Tampereen kv-näyttelyyn. Kasvattajakin tulee sinne. S:n reimuksi sheltti- ja colliekehät alkavat heti aamusta yhdeksältä ja kymmeneltä, ja tahdon olla ajoissa paikalla katselemassa, niin saamme herätä jo ennen seitsemää! Onneksi se on kuitenkin sen arvoista ja pääsee taas shelttejä katselemaan. Lisäksi näyttelypaikka on lähellä, joten bussilla pääsee helposti sinne.