Rommin elämää

Kertomuksia sheltin elämästä

Kuukausiarkisto Tammikuu, 2008

Hyvältä näyttää

Olemme mailailleet yhden kasvattajan kanssa. Eilen soitin hänelle ja sovimme tapaamisen parin viikon päähän. Pennut syntyvät pian ja nyt vain toivotaan, että syntyisi urospentu ja kaikki menisi hyvin, eli meidä ja kasvattajan kemiat kohtaisivat. Hän kyllä sanoi suoraan, että vaikutamme oikein hyviltä ostajaehdokkailta. Se on aina mukava kuulla. Mitään ei kuitenkaan uskalla varmaksi vielä sanoa, vasta aika kertoo, mitä pennuista tulee ja miten kemiat kohtaavat. Tällä hetkellä olen luottavainen.

Shelttikasvattajia

Me ollaan katsottu kasvattajia lähestulkoon ympäri Suomea. Aluksi olimme yhteyksissä Pirkanmaalaisiin kasvattajiin, mutta toisen pennut syntyvät meille huonoon aikaan ja toisella jäi tosiaan narttu tyhjäksi. Nyt sitten ollaan oltu yhteyksissä pariin itäsuomalaiseen kasvattajaan ja myös yhteen pirkanmaalaiseen.

Se on ihan jännä juttu, että useat shelttikasvattajat kasvattavat myös collieita. No tuo nyt voi sanoa kuinka päin vaan, riippuu ihan siitä, kumpaa rotua haluaa ;) Pari kasvattajaa, joiden kanssa ollaan oltu yhteyksissä, kasvattavat sekä shelttejä että collieita.

Katsotaan nyt miten käy. Yhteen kenneliin pitäisi syntyä nyt ihan parin viikon sisään kaksi pentuetta. Toivottavasti kaikki menee hyvin ja syntyisi iso ja elinvoimainen pentue. Parin viikon sisään mekin sitten käymme kasvattajaa tapaamassa ja juttelemassa. Odottava kanta jatkuu siis yhä.

Minkälainen koira meille?

Niin sitähän ei ikinä tiedä, että minkälainen koira meille sitten tulee. Meille pääasia on koiran terves, värillä ja ulkonäöllä ei ole niin paljoa painoa. Kunhan koira näyttää sheltiltä.

Hyvin paljon katsomamme yhdistelmämme ovat blue merle -trikki yhdistelmiä. Emme tietoisesti ole valinneet tällaisia yhdistelmiä, koska pennun värillä ei meille ole lähtökohtaisesti väliä, vaan valintaamme on rajannut aikataulut. Koska olen tämän kevään enemmän tai vähemmän kotona, pystyn olemaan pennun kanssa paljon ja opettamaan sitä tavoille. Ensi syksystä en tiedä mitään, joten olemme etsineet sellaisia kasvattajia, joilla on pentuja kevättalvella.

Mahdollinen pentumme on siis todennäköisesti blue merle tai trikki. Aluksi en pitänyt hirveästi blue merlen väristä, mutta mitä enemmän olen katsonut merlejä, niin sitä kauniimmaksi se on muuttunut. Oma blue merle uros olisi ihana, mutta kuten sanoin. Väri ei ratkaise vaan koiran terveys ja kemiat.

Odotus

Odottavan aika on pitkä, niinhän sitä sanotaan. Olen mieheni kanssa odottanut kohta vuoden omaa shelttipentua, mutta vielä ei ole tärpännyt. Narttu jäi tyhjäksi ja nyt olemme olleet yhteyksissä muihin kasvattajiin. Toiveita on, että maaliskuussa elämäämme sulostuttaisi pieni shelttiherra, Rommi.

Se on hieman huvittavaa, että meillä on jo pennun nimi valittuna. Syy tähän on se, että kaikki jompi kumpi meistä on tyrmänyt aina tosien ehdotukset. Yksi ilta sohvalla istuessani keksin nimen Rommi (en muuten ole ikinä juonut rommia) ja kumpikin pidimme nimestä, joten koirasta - uroksesta - tulee Rommi.

  • Tietoja

    • Tarinoita puoliperheen ja shelttiuroksen yhteiselosta Mansessa. Kuvia ei saa kopioida eikä niitä luovuteta virtuaalikenneleille! Kommentoimalla saa parhaiten minut kiinni. www.freewebs.com/shelttitouhua
  •  

    Tammikuu 2008
    M T K T P L S
        Hel »
     123456
    78910111213
    14151617181920
    21222324252627
    28293031  
  • Aiheet

  • Kommentit

  • Arkisto

  • Käynnistetty 22.1.08


    Ajatukseni.net laskuri

  • Uutta sivuilla

    22.11. Tuloksia-sivu, kotisivuilla samat löpinät.
  • Näyttelykalenteri

    14.3 Tampere, KV JUN 4.4 Tuusula, Erkkari JUN ? 21.5. Jämsä, ryhmänäyttely JUN 27.6. Hämeenlinna, JUN 11. - 12.7. Laukaa, JUN/NUO 2.8. Iisalmi, KV JUN/NUO ? 22.8. Nokia, ryhmänäyttely JUN/NUO ? 19.9. Tampere, ryhmänäyttely JUN/NUO 21.11. Jyväskylä, KV NUO/AVO
  • Muita kurkkijoita?